Meillä on ollut nyt tuohon Kokoelmien kehittämis kurssiin liittyen ryhmätyö, tai itseasiassa tämä on toinen ryhmätyö. Mutta on kyllä ollut vaikea tehdä sitä. Itse teksti ei ollut vaikeaa mutta koska siihen liittyy verkkoluento eli itse pitäisi netin kautta pitää luentoa muille, tekniikka vähän luo tuskaa. No sain kuitenkin oman osuuteni tehtyä eli vastasin yhteen kysymykseen ja kirjoittelin Word tiedoston sekä Power point esityksen. Muut ryhmästä olivat vastanneet muihin kysymyksiin. Eilen kokeilimme nauhoitusta mutta mun kone on sen verran hidas tai en tiedä mistä johtui mutta mulla ääni oli puuroinen, välillä kuulema sai selvää ja välillä ei. Päätettiinkin sitten esittää se livenä silloin varsinaisena päivänä. Tehtiin työjako että mä luen kysymyksiä chatin kautta ja vastailen sitten niihin ja muut esittävät työn muille. Toisaalta nyt helpottaa kun ei ole enää muuta kuin esitys vaikka se se taitaa tässä tehtävässä olla kaikkein vaikein asia. Onneksi saan tuohon koneasiaan parannuksen koska tilasin itselle uuden tietokoneen. Onhan tuo vanha jo ollut mulla monta vuotta. Siinä ei pysty pitämään useita ikkunoita auki kun jo jumittaa ja sitten vielä sulkee itse itseään ilman ennakkovaroitusta. En saanut ladattua siihen edes uusinta Windowsia. Ilmeisesti pitäisi jotain asetuksia latailla jne. mutta koska oon miettiny uuden koneen ostamista niin ehkä nyt ihan hyvä hetki. Käy tuo vanha sitten vaikka jonain kakkosvaihtoehtona.
En ehkä ihan näin usein tule kirjoittamaan tänne mutta pyrin kuitenkin pari kertaa viikossa vähintään. Huomaan että tästä on ollut jo hyötyä kun ei tarvitse kaikkea itsekseen miettiä. Kuviakin liitän tänne myöhemmin kunhan se uusi kone tulee.
Tällä hetkellä olisi yksi Power point esitys tekemättä. Se kuulostaa ihan helpolta tehtävältä mutta jotenkin sen tekemisen aloittaminen on ollut minulle tosi vaikeaa ja tuntuu että kynnys vain suurenee ja suurenee. Pitäisi siis se tehdä ennenkuin se on "mahdoton". Se on jo myöhässäkin kaiken lisäksi. Myös tehtävä jossa pitää miettiä tiedon merkitystä yksilön ja yhteiskunnan kannalta tuottaa minulle ongelmia. Tai ei voi sanoa ongelmia, mutta jostain syystä en ole saanut sitä aloitettua. Sen sijaan kirjoitan tätä niin tärkeää blogia. Voisi tämänkin tehdä ehkä myöhemmin mutta tällä mennään. Muut työt on olleen ihan ok ja olen saanut ne tehtyä suhteellisen ajoissa. Paljon ollaan myös Moodlen keskustelupalstalla keskusteltu toisten kanssa. Nekin on siis tehtäviä ja pitää vaikuttaa fiksummalta kuin on. Oma motivaatio opiskeluun on kyllä auttanut ja olen huomannut että oon saanu tehtyä paremmin tehtäviä kuin aikaisemmissa opiskeluissa viime aikoina. Välillä kyllä tulee se ahdistus että kun niitä on niin paljon ettei viitsi tehdä mitään mutta pitää vaan tehdä työ kerrallaan, kyllä ne sieltä sitten tulee pikkuhiljaa tehtyä. Olis tarkoitus ettei menisi ihan viimeiseen päivään tuo tehtävän tekeminen mutta koska olen viime tipan ihminen niin uskon vakaasti että palauttelen töitä viisi minuuttia ennen palautuskansion sulkeutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti